Go to Top

Ohjainvikaisten Samsung SSD-levyjen ja hybridilevyjen tietojen palauttaminen on mahdollista

Tietojen menetys SSD- ja SSHD-muisteilta ei ole välttämättä lopullista – uusia onnistumisia tietojen palautuksen saralla.

Älä luovu toivosta, vaikka SSD- ja SSHD- levysi ohjain olisi vaurioitunut, palautus on nykypäivänä usein mahdollista.

SSD- ja SSHD-levyjen myynti on lisääntynyt merkittävästi. IT-markkinoita tutkivan IDC- ryhmän tekemien tutkimusten mukaan, yrityksille myytävien SSD- levyjen myynti kasvaa vuosittain noin 50 %, ja kasvun uskotaan pysyvän samana ainakin vuosikymmenen loppuun. Tutkimusryhmä DRAMeXchange puolestaan ennustaa, että vuoden 2017 jälkipuoliskolla 50 % kaikista myydyistä kannettavista tietokoneista sisältää SSD-levyn. IDC Europe:n johtavan tutkija Carla Arend haastattelussaan ennustaa, että kahden vuoden sisällä 80 % kaikista palvelinkeskuksissa sijaitsevista tallennuslaitteista tulee olemaan flash-pohjaisia.

Vertailussa SSD:t ovat nopeudessaan ylivoimaisia kiintolevyihin verrattuna, ne ovat noin kolme-neljä kertaa nopeampia käynnistäessä, 30% nopeampia avaamaan tiedostoja sekä niiden kirjoitusnopeus on 4-10 kertaa nopeampi verrattuna kiintolevyihin. Lisäetuna on lähes mitätön lämmöntuotanto toiminnan aikana, useammissa tapauksissa myös pienempi energiankulutus, vähäisempi ääni sekä tärinä. Lisäksi uutta vieläkin tehokkaampaa teknologiaa on tuloissa markkinoille.

On sirupohjaisissa muisteissa kuitenkin joitakin huonojakin puolia, kuten muun muassa hinta, luotettavuus ja tallennuslaitteen sirun lyhyehkö elinikä sekä tietojen palauttamisen vaikeus SSD:n tai SSHD:n vaurioituessa. Tietojen palautusprosessia hankaloittaa myös levyn tai ohjaimen salaus.

Kroll Ontrackin vuosi sitten tekemän kyselyn mukaan, sekä SSD- että SSHD-levyjen myynti on kasvussa, mutta samalla kasvussa ovat myös tietojen menetykset. 38% tutkimukseen vastanneista ilmoitti havainneensa vikoja SSD-levyllä ja 64% vastanneista ilmoitti kadottaneensa arvokasta tietoa käyttäessään SSD-teknologiaa.

Tietojen palauttaminen SSD- ja hybridilevyiltä on huomattavasti hankalampaa, sillä mallista ja ohjaimesta riippuen tiedot on tallennettu eri tavoin. Koska tallennusmenetelmät ovat keskenään erilaisia, niin jokainen palautustapaus ongelmineen on uniikki. Kehitämme kuitenkin jatkuvasti uusia metodeja ja prosesseja tietojen palautukseen.

Tietojen palautuksen uusia saavutuksia

Viime aikoina Ibas Kroll Ontrackin asiantuntijat ovat onnistuneet palauttamaan tietoja useilta Samsung SSD-levyiltä, sekä tietyiltä Toshiban hybridilevyiltä, jotka ovat sisältäneet 8 GB sisäänrakennetun NAND-Flash sirun. Näissä tapauksissa ohjain oli rikkoutunut eikä tiedostoihin päässyt käsiksi.

Samsungin SSD esimerkiksi oli täysin mykkä ja herjasi ”not ready” statusta. Ibas Kroll Ontrackin asiantuntijat onnistuivat palauttamaan laitteen tehdasasetukset, modifioivat ohjainta ja pääsivät lopulta käsiksi tiedostoihin. Onnistumisen myötä toiveena onkin, että tulevaisuudessa olisi mahdollista palauttaa kaikki Samsungin SSD-mallien kadonneet tiedostot.

Toshiban hybridilevyt ovat kuitenkin hieman haastavampia. Kuten kaikissa hybridilevyissä, usein käytössä olevat ohjelmat ja tiedostot ovat tallennettuna 8 GB:n NAND-Flash siruille. Muut tiedostot ovat tallennettuna sisäänrakennetulle HDD-levylle, joka sisältää usein 500 gigan tai yhden teran verran levytilaa. SSHD-levyn ohjain määrittelee, mitkä tiedot tallennetaan NAND-Flash sirulle. Tavallisesti jos ohjain on rikkoutunut, tietoihin ei päästä käsiksi ei SSD- eikä HDD-levyllä. Tähän asti keinona on ollut ohjaimen korvaaminen toisella yhteensopivalla ohjaimella.

Asiantuntijamme ovat kuitenkin löytäneet uusia metodeja, joilla NAND-Flash-siru voidaan ohittaa ja näin ollen HDD- hybridilevyn sisälle tallennettuihin tietoihin päästään käsiksi. Tällä metodilla suurin osa tiedoista, todennäköisesti ne tiedot, joita tarvitaan eniten, (ei sovellusten tai käyttöjärjestelmien tietoja) voidaan palauttaa jopa nopeammin kuin aikaisemmin.

Tietojen palautus SSD- ja SSHD-levyiltä ei ole helppo tehtävä, mutta se on kuitenkin yhä useammin mahdollista. Samoin kuin kiintolevyjen kohdalla, tietojen kadotessa on parasta lopettaa SSD:n käyttö välittömästi, sillä käytön jatkaminen voi johtaa isompiin tuhoihin. Suositeltavaa onkin kääntyä kokeneen tietojen palautuksen asiantuntijan puoleen – soita meille 09-27 27 210!

Picture copyright: Kroll Ontrack GmbH, Böblingen

, , , , , , ,